Naturado

Naturado – luonnonkosmetiikan edullisia helmiä provencesta

DSC05764.JPG

Etelä - Ranskasta kotoisin oleva Naturado tarjoaa hyvän hinta-laatusuhteen monikäyttöisiä perustuotteita, joista useimmat soveltuvat kaikille ihotyypeille. Naturadon myydyimpiä tuotteita Suomessa ovat Misellivesi, Karite - eli sheavoipohjaiset voiteet, kasviöljyt ja kukkaisvedet. Etsitkö kuluttajaystävällistä luonnonkosmetiikkasarjaa jälleenmyyntiin tai mietitkö kuluttajana luonnonkosmetiikkaan siirtymistä? Tutustu Naturadoon!

Le Comptoir Provençal des Argiles

Naturadon tuotteet valmistaa Le Comptoir Provençal des Argiles perheyritys, joka perustettiin vuonna 1999 Ranskassa. Nykyisin yritys kehittää ja markkinoi omilla tavaramerkeillä (Naturado en provence, Rosalia) luonnonkosmetiikkatuotteita, joissa käytetään käytetään ainoastaan laadukkaita luonnollisia tai luomutuotettuja raaka-aineita.

Yritys käyttää tutkimustyössään hyväksi uusimpia bioteknologian innovaatioita ja se oli yksi ensimmäisistä yrityksistä, jonka tuotteille myönnettiin Ecocert -sertifiointi. Tällä hetkellä kaikilla tuotteilla on sekä Ecocert että Cosmebio sertifioinnit. Lisäksi yrityksen tuotteilla on One Voice -sertifikaatti, joka takaa ettei eläinkokeita ole käytetty missään vaiheessa koko valmistuselinkaaren aikana.

Osta Naturado -sarjan tuotteita täältä.

Tuotteet

Naturado bestseller pumppupullossa!

Naturado bestseller pumppupullossa!

misellivesi iso  |   29,90€ / 500 ml

Misellivesi on kätevä tuote meikin ja kasvojen puhdistukseen tai puhdistuksen viimeistelyyn. Se poistaa meikin hellävaraisesti ja puhdistaa samalla ihon epäpuhtauksista, kuten ilmansaasteista ja pölyistä. Lisäksi tuote kosteuttaa ihoa.Tämä all-in-one – tuote sisältää misellejä eli pallomaisia ”soluja”, jotka vetävät puoleensa likaa. Naturadon Misellivesi sisältää kasviperäistä hyaluronihappoa, joka parantaa ihon elastisuutta ja antaa kasvoille hehkuvan puhtaan tunteen. Muita vaikuttavia ainesosia ovat mm. ruusu -ja ruiskukkavesi.

Misellivesi soveltuu hyvin myös herkkäihoisille, sillä se ei kuivata ihoa. Ihoa kosteuttavien ominaisuuksiensa ansiosta tuote soveltuu myös seka / rasvaiselle iholle korvaamaan täysin tai osittain päivävoiteen. Käytä tällöin Misellivettä aamulla normaalin pesun jälkeen kasvoveden tapaan ja jätä tuote iholle vaikuttamaan.

Pumppupullo on kätevä päivittäisessä käytössä ja siitä voi täyttää Misellivettä pienempään pulloon mukaan esimerkiksi matkoille. 

Käyttö . . .

  1. Meikin puhdistus Misellivedellä: Kaada misellivettä vanulappuun ja pyyhi sillä kasvojen kaikki alueet kunnes vanulappuun ei jää likaa. Tuotetta ei huuhdella pois iholta. Soveltuu myös silmä – ja huulimeikin poistoon. Tuote on erittäin riittoisa eli pieni määrä riittää.
  2. Puhdistuksen viimeistely Misellivedellä: Käytä kasvoveden tavoin aamuin ja illoin. Kaada Misellivettä vanulappuun ja pyyhi sillä kasvot sekä kaulan ja dekolteen alue.

INCI . . .

INCI: aqua, Rosa damascena flower water, Glycerin, Centaurea cyanus flower water*, Sodium cocoyl glutamate, Sodium hyaluronate, Parfum, Benzyl alcohol, Sodium benzoate, Potassium sorbate, Citric acid, Geraniol, Citronelol, Limonene, Linalool.

99,20 % raaka-aineista luonnollista alkuperää, 11.2 % raaka-aineista luomutuotettuja

Cosmebio ja Ecocert sertifioitua luonnonkosmetiikkaa

Naturado bestseller kätevässä matkakoossa!

Naturado bestseller kätevässä matkakoossa!

misellivesi pieni  |   9,90€ / 100 ml

Misellivesi on kätevä tuote meikin ja kasvojen puhdistukseen tai puhdistuksen viimeistelyyn. Se poistaa meikin hellävaraisesti ja puhdistaa samalla ihon epäpuhtauksista, kuten ilmansaasteista ja pölyistä. Lisäksi tuote kosteuttaa ihoa.Tämä all-in-one – tuote sisältää misellejä eli pallomaisia ”soluja”, jotka vetävät puoleensa likaa. Naturadon Misellivesi sisältää kasviperäistä hyaluronihappoa, joka parantaa ihon elastisuutta ja antaa kasvoille hehkuvan puhtaan tunteen. Muita vaikuttavia ainesosia ovat mm. ruusu -ja ruiskukkavesi.

Misellivesi soveltuu hyvin myös herkkäihoisille, sillä se ei kuivata ihoa. Ihoa kosteuttavien ominaisuuksiensa ansiosta tuote soveltuu myös seka / rasvaiselle iholle korvaamaan täysin tai osittain päivävoiteen. Käytä tällöin Misellivettä aamulla normaalin pesun jälkeen kasvoveden tapaan ja jätä tuote iholle vaikuttamaan.

Kätevä matkakokoinen tuote on helppo ottaa mukaan esim. mökille, loma -tai työmatkoille, veneeseen tai treenikassiin.

Käyttö . . .

  1. Meikin puhdistus Misellivedellä: Kaada misellivettä vanulappuun ja pyyhi sillä kasvojen kaikki alueet kunnes vanulappuun ei jää likaa. Tuotetta ei huuhdella pois iholta. Soveltuu myös silmä – ja huulimeikin poistoon. Tuote on erittäin riittoisa eli pieni määrä riittää.
  2. Puhdistuksen viimeistely Misellivedellä: Käytä kasvoveden tavoin aamuin ja illoin. Kaada Misellivettä vanulappuun ja pyyhi sillä kasvot sekä kaulan ja dekolteen alue.

INCI . . .

INCI: aqua, Rosa damascena flower water, Glycerin, Centaurea cyanus flower water*, Sodium cocoyl glutamate, Sodium hyaluronate, Parfum, Benzyl alcohol, Sodium benzoate, Potassium sorbate, Citric acid, Geraniol, Citronelol, Limonene, Linalool.

99,20 % raaka-aineista luonnollista alkuperää, 11.2 % raaka-aineista luomutuotettuja

Cosmebio ja Ecocert sertifioitua luonnonkosmetiikkaa

Monikäyttöinen perusvoide kuivan ihon hoitoon!

Monikäyttöinen perusvoide kuivan ihon hoitoon!

karite perusvoide  |   18,90€ / 100 ml

Karite eli sheavoita, kaakaovoita, mustaherukanlehtiuutetta, auringonkukka - risiini ja viinirypälesiemenöljyä sisältävä voide rauhoittaa, uudistaa ja antaa pitkäaikaista kosteutusta kasvojen ja vartalon iholle. Voide soveltuu kaikille ihotyypeille ja koko perheen ihon hoitoon, erityisesti kuivalle ja herkälle iholle. Oivallinen apu kosteuttamaan kuivaa kasvojen ihoa tai antamaan helpotusta esim. atooppisen ihon hoitoon. Kätevä tuubi kulkee mukana laukussa ja matkoilla.

Voide ei sisällä parabeeneja, synteettisiä hajusteita, säilöntä -tai väriaineita. 100% raaka-aineista on luonnollista alkuperää. 

Käyttö . . .

Levitä voidetta puhdistetulle iholle, anna imeytyä ja toista tarvittaessa.

INCI . . .

Aqua, Butyrospermum parkii butter, Alcohol, Ribes nigrum leaf extract, Ricinus communis oil, Theobroma cacao butter, Arachidyl alcohol, Helianthus annuus seed oil, Behenyl alcohol, Parfum, Vitis vinifera seed oil*, Xanthan gum, Tocopherol, Linalool, Limonene, Citronellol.

100% raaka-aineista luonnollista alkuperää, 37% raaka-aineista luomumenetelmin tuotettuja

Cosmebio ja Ecocert sertifioitua luonnonkosmetiikkaa

Kuivan ihon vartaloemulsio kätevässä pumppupullossa!

Kuivan ihon vartaloemulsio kätevässä pumppupullossa!

Lait karite emulsio  |   26,90€ / 500 ml

Karite-emulsio soveltuu erityisen hyvin kuivan ja herkän ihon hoitoon. Hellävaraisien ainesosiensa vuoksi voide sopii kaikenikäisien ihonhoitoon vauvaiästä alkaen. Karitevoi ja rypäleen siemenöljy kosteuttavat ihoa tehokkaasti ja suojaavat sitä ulkoisilta tekijöiltä. Emulsiossa mukana oleva Risiiniöljy on luonnon tehoaine, joka on kylmäpuristettu risiinin siemenistä. Sitä on käytetty vuosisatoja erilaisten ongelmien hoitoon, myös kauneudenhoidossa. Öljy on hyvin ravinnerikas, täynnä erilaisia rasvahappoja, E-vitamiinia ja proteiinia. Risiiniöljy rauhoittaa kuivaa ja ärtynyttä ihoa tehokkaasti. Mustaherukanlehtiuute toimii ihoa rauhoittavana ja punotusta ehkäisevänä ainesosana.

Koostumukseltaan kevyt, helposti levittyvä ja nopeasti imeytyvä emulsio jättää ihon silkkisen pehmeäksi. 

Käyttö . . .

Levitä suihkun tai kylvyn jälkeen puhtaalle, kuivalle iholle. Sopii rauhoittavien ominaisuuksiensa vuoksi myös after shave-voiteeksi.

INCI . . .

Aqua, Butyrospermum parkii, alcohol**, Ribes nigrum leaf extract, Ricinus communis seed oil, Theobroma cacao butter, Arachidyl alcohol, Helianthus annuus seed oil, Behenyl alcohol, Parfum, Arachidyl glucoside, Vitis vinifera seed oil, Xanthan gum, Tocopherol, Linalool, Lomonene, Citronellol

  • Ingredients from organic farming ** Processed from organic ingredients

100% raaka-aineista luonnollista alkuperää, 35,4% raaka-aineista luomumenetelmin tuotettuja

Cosmebio ja Ecocert sertifioitua luonnonkosmetiikkaa

Paksu, monikäyttöinen, hoitovoi!

Paksu, monikäyttöinen, hoitovoi!

karitevoi iso  |   20,90€ / 150 ml

Naturadon 100 % orgaaninen karitevoi (Sheavoi, voipuun voi) sisältää poikkeuksellisen paljon luonnollisia vaikuttavia ainesosia sekä mm. A, E ja F vitamiineja. Afrikkalaisten karitepuiden hedelmistä valmistettu karitevoi tehostaa solujen uusiutumista ja sen onkin sanottu olevan afrikkalaisten naisten kauneuden salaisuus.

Karitevoi on vahan ja öljyn välimuoto. Sillä on ilmiömäiset ihoa hoitavat ominaisuudet. Se imeytyy hyvin ihoon, pehmentää, sitoo kosteutta ja auttaa muiden vaikuttavien aineiden imeytymistä. Karitevoi on kallisarvoinen ainesosa ja se soveltuu hyvin mm. vaurioituneen ja kuivan ihon sekä hiusten hoitoon. Paksusta koostumuksestaan huolimatta Karitevoi ei tuki ihohuokosia. Karitevoi on koko perheen hoitovoide, jonka käyttöä voi soveltaa moniin eri käyttötarkoituksiin vauvasta vaariin. Monikäyttöinen karitevoi on puhdas luonnontuote eikä se sisällä lisättyjä väriaineita, tuoksuja tai muita lisäaineita.

Käyttö . . .

Pehmitä Karitevoita ensin sormiesi välissä, jotta tuote lämpenee ja levittyy paremmin iholle. Käytä Karitevoita pehmittämään mm. kuivia kantapäitä, suojaa sillä poskipäät ja huulet pakkaselta tai auringolta ja sipaise vähäinen määrä voidetta kosteusköyhiin hiuslatvoihin. Ihon elastisuutta lisäävän ominaisuutensa vuoksi karitevoita voi käyttää myös raskausarpien ennaltaehkäisyyn tai jo syntyneiden arpien hoitoon.

INCI . . .

Butyrospermum parkii* (Shea butter)

  • Ingredients from organic farming

100% raaka-aineista luonnollista alkuperää, 100 % raaka-aineista luomutuotettuja

Cosmebio ja Ecocert sertifioitua luonnonkosmetiikkaa

Paksu, monikäyttöinen, hoitovoi!

Paksu, monikäyttöinen, hoitovoi!

karitevoi pieni |   13,90€ / 75 ml

Kuivien huulten pelastus!

Kuivien huulten pelastus!

karite huulivoide  |   5,90€ / 4g

Karitevoita, jojobaöljyä, mehiläisvahaa, oliiviöljyä sekä greipinsiemenöljyä sisältävä huulivoide. 100 % luonnollisista raaka-aineista valmistettu voide suojaa, ravitsee ja kosteuttaa huulia. Tuotteessa on erittäin mieto ja lempeä tuoksu. 

Käyttö . . .

Levitä huulille tarvittaessa.

INCI . . .

Helianthus annuus seed oil, Cera alba, Corylus avellana seed oil, Ricinus communis seed oil, Simmondsia chinensis seed oil, Copernica cerifera wax, Citrus grandis peel oil, Citrus limon peel oil, Tocopherol, Butyrospermum parkii butter*, D-limonene, Citral, Linalool.

100% raaka-aineista luonnollista alkuperää, 99,7% raaka-aineista luomumenetelmin tuotettuja

Cosmebio ja Ecocert sertifioitua luonnonkosmetiikkaa

Ihanan rauhoittavaa laventelin tuoksua!

Ihanan rauhoittavaa laventelin tuoksua!

laventeli - oliivi nestesaippua  |   15,90€ / 500 ml

Savon Marseille nestesaippua on tarkoitettu päivittäiseen käyttöön käsisaippuaksi sekä koko vartalon ihon pesuun. Saippua sisältää ihanan aidon tuoksuista laventelia, joka rauhoittaa ihoa sekä hemmottelee aisteja. Laventelin tuoksu tekeekin pesuhetkestä rentouttavan myös mielelle. Oliiviöljy kosteuttaa ihoa ja jättää siihen pehmeän tunteen.

Vinkki! Laventeli on raaka-aineena myös antiseptinen, jonka vuoksi se pesee hyvin pois eri hajut. Tuote onkin erittäin hyvä käsisaippua keittiössä tai wc:ssä.

Käyttö . . .

Pese tuotteella iho ja huuhtele huolellisesti. Vältä tuotteen joutumista silmiin.

INCI . . .

Aqua, Potassium cocoate, Cellulose gum, Potassium olivate, Glycerin*, Lavandula hybrida oil, Linalool, Cocos nucifera oil, Lauryl glucoside, Polyglyceryl-2 dipolyhydroxystearate, Olea europea fruit oil, Lavaendula augustifolia oil*, Citric acid.

  • Ingredients from organic farming ** Processed from organic ingredients

100% raaka-aineista luonnollista alkuperää, 11,9% raaka-aineista luomumenetelmin tuotettuja

Cosmebio ja Ecocert sertifioitua luonnonkosmetiikkaa

Provencen raikkautta pesuhetkiin!

Provencen raikkautta pesuhetkiin!

sitruunaruoho - kookos nestesaippua  |   15,90€ / 500 ml

Raikkaan sitruunaruohon tuoksuinen nestesaippua tuo tuulahduksen Provencesta! Verbena eli rautayrtti on Etelä-Ranskassa paljon käytetty rohtokasvi, jolla on rentouttava ja aisteja herättelevä vaikutus. Provence Verbena nestesaippua sisältää myös ihoa hoitavaa kookosöljyä, jonka vuoksi sitä suositellaan käytettäväksi joko käsisaippuana tai suihkusaippuana. Yleellinen pesutuote kotiin tai lahjaksi! 

Käyttö . . .

Pese tuotteella iho ja huuhtele huolellisesti. Vältä tuotteen joutumista silmiin.

INCI . . .

Aqua, Potassium Cocoate*, Cellulose Gum, Glycerin, Polyglyceryl-3 caprylate, Litsea cubeba oil, Cocos Nucifera oil*, Lauryl Glucoside, Polyglyceryl-2 dipolyhydroxystearate, Citral, Limonene, Linalool.

100% raaka-aineista luonnollista alkuperää, 11,2% raaka-aineista luomumenetelmin tuotettuja

Cosmebio ja Ecocert sertifioitua luonnonkosmetiikkaa

Raikasta appelsiinia & hoitavaa Arganöljyä!

Raikasta appelsiinia & hoitavaa Arganöljyä!

argan - appelsiini nestesaippua  |   15,90€ / 500 ml

Nestemäisen saippuan pohjana toimivat kookosöljy ja arganöljy. Marokosta saatava arganöljy on tunnettu hoitavista ja ihoa hellivistä ominaisuuksistaan. Tämä käsien ja koko vartalon joka päiväiseen pesuun sopiva saippua pesee hyvin ihon jättäen sen pehmeäksi ja ravituksi. Appelsiinin eteerinen öljy antaa saippualle hemmottelevan ja pehmeän tuoksun. 

Käyttö . . .

Pese tuotteella iho ja huuhtele huolellisesti. Vältä tuotteen joutumista silmiin.

INCI . . .

Aqua, Potassium Cocoate, Cellulose Gum, Glycerin, Citrus Aurantium Dulcis oil, Polyglyceryl 3 caprylate, Argania Spinosa Kernel oil, Cocos Nucifera oil*, Limonene, Linalool

  • Ingredients from organic farming ** Processed from organic ingredients

100% raaka-aineista luonnollista alkuperää, 11,9% raaka-aineista luomumenetelmin tuotettuja

Cosmebio ja Ecocert sertifioitua luonnonkosmetiikkaa

Yleellinen kukkaisvesi herkälle ja kuivalle iholle!

Yleellinen kukkaisvesi herkälle ja kuivalle iholle!

ruusuvesi  |   18,90€ / 200 ml

Ruusuvesi syntyy ruusun eteerisen öljyn tislauksen oheistuotteena. Naturadon kukkaisvedet syntyvät ensimmäisen tislauskerran tuloksena, jonka vuoksi ne sisältävät paljon ravintoaineita. Ruusuvesi on kauan käytetty ihonhoitotuote, joka on ihanteellinen kasvovesi kaikille ihotyypeille. Erityisesti sillä on suotuisia vaikutuksia kuivan ja herkän ihon hoidossa. Ruusuvesi auttaa myös rauhoittamaan couperoottisen ihon ongelmia. Kasvovesi raikastaa, rauhoittaa ja kosteuttaa kasvojen ihoa. Se auttaa ikääntyneempääkin ihoa säilyttämään kimmoisuutensa ja edistää ihon luonnollisen hyvinvoinnin säilyvyyttä. Ruusuvesi valmistelee ihon myös vastaanottamaan paremmin muiden ihonhoitotuotteiden vaikuttavia aineita. Ihana ruusun tuoksu hemmottelee myös hajuaistia.

Vinkki! Suihkauta ruusuvettä myös ilmaan ja saat yleellisen tuoksun kotiisi. 

Käyttö . . .

Ruusuvettä voi käyttää sellaisenaan joko vanulapulla pyyhkien tai suihkuttaa sen raikastavasti suoraan kasvoille, kaulalle ja dekolteelle. Voidaan myös sekoittaa pieni määrä kasvovoiteen tai savinaamioiden joukkoon. Tuotteen mukana tulee pumppu.

INCI . . .

Rosa damascena flower water*, sodium benzoate, potassium sorbate, Citric acid, Citronelool.

  • Ingredients from organic farming

99,4% raaka-aineista luonnollista alkuperää, 99,4% raaka-aineista luomumenetelmin tuotettuja

Cosmebio ja Ecocert sertifioitua luonnonkosmetiikkaa

Tasapainottava kukkaisvesi sekaiholle!

Tasapainottava kukkaisvesi sekaiholle!

hamamelisvesi  |   15,90€ / 200 ml

Taikapähkinävesi eli hamamelisvesi soveltuu erityisen hyvin seka -ja rasvoittuvalle iholle, sillä sen ominaisuuksiin kuuluu ihohuokosia supistavat vaikutukset. Kasvovesi vähentää kasvojen punoitusta ja puhdistaa ihoa. Tuotetta voi käyttää myös rauhoittamaan ihoa ihokarvojen poiston jälkeen. 

Käyttö . . .

Kasvovettä voi käyttää sellaisenaan joko vanulapulla pyyhkien tai suihkuttaa suoraan kasvoille. Tuotteen mukana tulee pumppu.

INCI . . .

Hamamelis virginiana flower water*, sodium benzoate, potassium sorbate, Citric acid.

99,7 % raaka-aineista luonnollista alkuperää, 99,6% raaka-aineista luomumenetelmin tuotettuja

Cosmebio ja Ecocert sertifioitua luonnonkosmetiikkaa

Rauhoittava kukkaisvesi kaikille ihotyypeille!

Rauhoittava kukkaisvesi kaikille ihotyypeille!

appelsiininkukkavesi  |   19,50€ / 200 ml

Appelsiininkukkavesi soveltuu kaikille ihotyypeille mutta erityisesti siitä on apua herkän ja kuivan ihon hoidossa. Se pehmentää ja rauhoittaa ihoa ja sillä on myös ihoa raikastava vaikutus. Kukkaisvedet hoitavat ihoa ja niiden käyttö parantaa mm. muiden kasvotuotteiden imeytymistä ihoon. 

Käyttö . . .

Pyyhi vanulapulla tai suihkauta tuotetta puhdistetulle iholle, kasvojen, kaulan ja dekolteen alueelle aamuisin ja iltaisin. Vettä ei tarvitse pyyhkiä iholta pois, vaan voit jättää sen vaikuttamaan iholle.

INCI . . .

Citrus aurantium amara flower water*, sodium benzoate, potassium sorbate, Citric acid, Geraniol, Linalool.

99,7 % raaka-aineista luonnollista alkuperää, 99,6 % raaka-aineista luomutuotettuja

Cosmebio ja Ecocert sertifioitua luonnonkosmetiikkaa

Risiiniä ripsille tai ärtyneelle iholle!

Risiiniä ripsille tai ärtyneelle iholle!

risiiniöljy  |   13,90€ / 50 ml

Risiiniöljy on luonnon tehoaine, joka on kylmäpuristettu risiinin siemenistä. Sitä on käytetty vuosisatoja erilaisten ongelmien hoitoon, myös kauneudenhoidossa. Öljy on hyvin ravinnerikas, täynnä erilaisia rasvahappoja, E-vitamiinia ja proteiinia. Sopii kuivan ja ärtyneen ihon pehmentämiseen ja rauhoittamiseen sekä kynsien vahvistamiseen. Risiiniöljyllä voi rauhoittaa myös esim. auringon polttamaa tai ärsyttämää ihoa.

Risiiniöljyllä saa hyvin suotuisia vaikutuksia hiuksille ja ripsille. Se siloittaa ja vahvistaa hiuksia ja antaa niille upean kiillon. Illalla ripsille levitettynä öljy auttaa ripsiä kasvamaan pidemmiksi ja tuuheammiksi kun sen jättää vaikuttamaan yön ajaksi.

Vain kosmeettiseen käyttöön, ei sisäisesti nautittavaksi. 

Käyttö . . .

Levitä öljyä puhtaalle iholle ja anna imeytyä rauhassa. Voit puhdistaa Risiiniöljyllä myös silmämeikit. Silmämeikin poistaminen onnistuu hellävaraisesti ja tehokkaasti risiiniöljyyn kostutetulla vanulapulla, samalla ripset saavat hoitoa. Poistaa jopa vedenkestävän meikin.

INCI . . .

Ricinus communis seed oil*

  • Ingredients from organic farming

100% raaka-aineista luonnollista alkuperää, 100% raaka-aineista luomumenetelmin tuotettuja

Cosmebio ja Ecocert sertifioitua luonnonkosmetiikkaa

Anti-age hoitoöljy iholle ja hiuksille!

Anti-age hoitoöljy iholle ja hiuksille!

arganöljy  |   18,90€ / 50 ml

Arganöljyn lukuisat vaikutukset ihon, kynsien ja hiusten hoidossa on ollut tiedossa pitkän aikaa. Arganöljy uutetaan Afrikkailaisten Argan villipuun hedelmistä. Arganöljy on täydellinen tuote hiusten ja kynsien hoitoon sekä erityisesti kuivan ja herkän ihon hoitoon. Lisäksi öljy voi helpottaa nivelkipuja.

Argan öljy sisältää poikkeuksellisen korkean määrän E-vitamiinia sekä omega rasvahappoja, jonka vuoksi sitä käytetään paljon esimerkiksi anti-age tuotteissa. Se on ihanteellinen ihon ja hiuksien suoja kaikissa olosuhteissa (kuumuus, kylmyys, tuuli, auringon polttama, meri ja kloorivesi) ja auttaa vähentämään ikääntymisen merkkejä, ihon vaurioita ja vähäisiä ärsytyksiä.

Käyttö . . .

Levitä öljyä puhtaalle iholle ja anna imeytyä rauhassa. Voit suihkauttaa esimerkiksi Ruusvettä iholle ennen öljyn levitystä, se parantaa öljyn imeytymistä ihoon. Arganöljyä voi sekoittaa myös esimerkiksi kasvonaamion tai kosteusvoiteen joukkoon.

INCI . . .

Pure Argania Spinosa oil

100% raaka-aineista luonnollista alkuperää, 100% raaka-aineista luomumenetelmin tuotettuja

Cosmebio ja Ecocert sertifioitua luonnonkosmetiikkaa

Kuivan ihon hellävarainen kasviöljy!

Kuivan ihon hellävarainen kasviöljy!

avokadoöljy  |   13,40€ / 50 ml

Avokadon hedelmistä saatava öljy sisältää paljon tyydyttymättömiä rasvahappoja, lesitiinia ja vitamiineja. Erityisen hyvän hoidon öljy antaa kuivalle iholle, jota se pehmittää, vahvistaa ja suojaa. Avokadoöljyllä on myös anti-age vaikutus ja se sopii käytettäväksi myös herkälle silmänympärysiholle, koko kasvoille, kaulalle ja dekolteelle lievittämään juonteita tai vähentämään niiden syntymistä.

Avokadoöljy sopii erinomaisesti kuivien käsien hoitamiseen. Se estää käsien ihon kuivumista ja halkeilua. Öljyn on todettu antavan helpotusta psoriasiksen ja couperosan oireisiin, sekä raskausarpien ehkäisyyn. Kuiville ja vaurioituneille hiuksille öljyllä saa tehtyä ravitsevan ja kosteuttavan öljyhauteen kun laitat avokadoöljyä kuiviin hiuksiin vaikuttamaan puoleksi tunniksi ennen shampoopesua. 

Käyttö . . .

Levitä öljyä puhtaalle iholle ja anna imeytyä rauhassa. Öljyä voi käyttää sellaisenaan tai laittaa muutaman tipan esimerkiksi kasvovoiteen joukkoon.

INCI . . .

Persea gratissima oil*

  • Ingredients from organic farming

100% raaka-aineista luonnollista alkuperää, 100% raaka-aineista luomumenetelmin tuotettuja

Cosmebio ja Ecocert sertifioitua luonnonkosmetiikkaa

Tasapainottava hoitoöljy eri ihotyypeille!

Tasapainottava hoitoöljy eri ihotyypeille!

jojobaöljy  |   17,90€ / 50 ml

Jojobaöljyllä on kosteuttavia ominaisuuksia ja se auttaa mm. poistamaan liikaa talia päänahasta, joka usein on syynä rasvoittuviin hiuksiin tai päänahan ongelmiin. Öljy kosteuttaa tehokkaasti ihoa ja antaa sille kimmoisuutta. Sitä voidaan käyttää esim. auringon oton jälkeen rauhoittamaan ihoa. Se toimii myös hienosti akne -tai rasvoittuvan/sekaihon ihon hoidossa talin tuotantoa säätelevän ominaisuutensa vuoksi. Antiseptinen Jojobaöljy normalisoi ihon omia toimintoja eikä näin ollen tuki ihohuokosia. Jojobaöljy on täydellinen myös kaulan, dekolteen ja kasvojen alueen juonteiden ehkäisyyn. Tuotteessa on mieto tuoksu eikä se jätä ihoa rasvaisen tuntuiseksi. Se soveltuu myös meikin puhdistukseen kasvoilta.

Jojobaöljyssä on luonnollinen aurinkosuoja kertoimella 4. 

Käyttö . . .

Levitä öljyä puhtaalle iholle ja anna imeytyä rauhassa.

INCI . . .

Simmonsdia Chinensia seed oil

100% raaka-aineista luonnollista alkuperää, 100% raaka-aineista luomumenetelmin tuotettuja

Cosmebio ja Ecocert sertifioitua luonnonkosmetiikkaa

Karoteenia ja vitamiineja iholle!

Karoteenia ja vitamiineja iholle!

porkkanaöljy  |   14,90€ / 50 ml

Porkkanaöljy tuo ihollesi kauniin hehkun ja ravitsee tärkeillä vitamiineilla!

Öljy sisältää poikkeuksellisen paljon provitamiini A:ta (karoteenia) sekä mm. ravitsevia B ja F vitamiineja. Öljy virkistää, elvyttää ja pehmentää ihoa. Se on myös ihanteellinen tuote edesauttamaan rusketusta. Naturado porkkanaöljy sisältää auringonkukkaöljyä sekä porkkanauutetta. Tuote ei sisällä aurinkosuojaa, jonka vuoksi suosittelemme myös aurinkovoiteiden käyttöä.

Käyttö . . .

Levitä öljyä puhtaalle iholle ja anna imeytyä rauhassa.

INCI . . .

Helianthus annuus seed oil, Daucus carota sativa root extract

100% raaka-aineista luonnollista alkuperää, 100% raaka-aineista luomumenetelmin tuotettuja

Cosmebio ja Ecocert sertifioitua luonnonkosmetiikkaa

Hoitoa ja kaunista hehkua kasvoille!

Hoitoa ja kaunista hehkua kasvoille!

aprikoosinsiemenöljy karitevoide  |   18,90€ / 30 ml

Ihoa hemmotteleva voide sisältää karite - ja kaakaovoita, buritiöljyä sekä aprikoosinsiemenöljyä, joka tarjoaa iholle runsaasti hyödyllisiä A-, C- ja E-vitamiineja. Vitamiinit ravitsevat ja karitevoi pehmittää ja kosteuttaa kuivaakin ihoa. Antioksidanttirikas voide soveltuu käytettäväksi myös päivävoiteena kasvoille, sillä voide elvyttää ihon sävyä eloisammaksi ja tuo kaunista, luonnollista hehkua kasvoille. Herkullinen aprikoosin pehmeä tuoksu antaa hemmottelua myös hajuaistille. Tuote on erinomainen myös huulivoiteena. 

Käyttö . . .

Levitä voidetta puhdistetulle iholle ja anna imeytyä rauhassa. Voit käyttää voidetta myös huulille.

INCI . . .

Olus oil, Hydrogenated olive oil caprylyl esters, Butyrospermum parkii butter, Theobroma cacao butter, Cera alba, Hydrogenated vegetable oil, Parfum, Copernicia cerifera cera, Silica, Helianthus annuus seed oil, Prunus armeniaca kernel oil, Mauritia flexuosa flower/seed extract, Candelilla cera, Glycine soja oil, Tocopherol, Limonene, Linalool

  • Ingredients from organic farming

100% raaka-aineista luonnollista alkuperää, 34,9% raaka-aineista luomumenetelmin tuotettuja

Cosmebio ja Ecocert sertifioitua luonnonkosmetiikkaa

Hellävarainen ja tehokas mineraaliaurinkosuoja!

Hellävarainen ja tehokas mineraaliaurinkosuoja!

aurinkovoide SPF 30  |   27,90€ / 100 ml

Naturadon aurinkovoide suojaa tehokkaasti ihoasi auringon UVA ja UVB – säteiltä sertifioidun, 100 % luonnon alkuperää olevan koostumuksensa ansiosta. Mikronisoidut mineraalisuodattimet muodostavat ihon pinnalle suojan, joka ohjaa auringon säteet pois ihon pinnalta peilin tavoin. Aurinkovoiteen koostumus on kevyt ja se jättää ihon pinnalle silkkimäisen tunteen. Voide ei ole tahmea eikä se jätä ihon pinnalle valkoisia raitoja. Aurinkovoide sisältää mm. Kookos – ja Buritiöljyä sekä Shea voita eikä siihen ole lisätty hajusteita. Voide ravitsee ja elvyttää ihoa ja on antioksidanttirikas.

Aurinkovoide ei sisällä nanopartikkeleita. Naturado tuotteissa aurinkoa suojaavan kalvon iholle muodostaa titanium dioxyde, ja sen sisältämät solut ovat makro (ei nano) kokoa, joka ei kokonsa puolesta läpäise ihoa.

Aurinkovoiteita suositellaan yli 3 - vuotiaille. 

Huom! Se ekologisempi aurinkovoidevaihtoehto.

Käyttö . . .

Ravista tuote huolellisesti aina ennen käyttöä, jotta vaikuttavat aineet sekoittuvat keskenään. Levitä aurinkovoidetta kasvojen ja vartalon iholle ennen auringon ottoa ja sen aikana. Toista käsittely 2 tunnin välein ja aina suihkun/uinnin jälkeen. Suojakerrointa SPF 30 suositellaan käytettäväksi ensimmäisille auringonottokerroille sekä herkälle ja helposti aurinkoon reagoivalle iholle.

INCI . . .

Ribes nigrum flower water, Coco caprylate, Titanium dioxyde, Aluminium hydroxide, Stearic acid, Caprylic / capric triglycerides, Polyglyceryl-2 dipolyhydroxystearate, Polyglyceryl-3 diisostearate, Zinc oxide, Coco nucifera oil, Alcohol, Glycerin, Butyrospermum parkii, Mauritia flexuosa fruit oil*, Citric acid, Sodium chloride, Tocopherol.

100 % raaka-aineista luonnollista alkuperää, 40,9% raaka-aineista luomumenetelmin tuotettuja

Cosmebio ja Ecocert sertifioitua luonnonkosmetiikkaa

Hellävarainen ja tehokas mineraaliaurinkosuoja!

Hellävarainen ja tehokas mineraaliaurinkosuoja!

aurinkovoide SPF 50  |   28,90€ / 100 ml

Naturadon aurinkovoide suojaa tehokkaasti ihoasi auringon UVA ja UVB – säteiltä sertifioidun, 100 % luonnon alkuperää olevan koostumuksensa ansiosta. Mikronisoidut mineraalisuodattimet muodostavat ihon pinnalle suojan, joka ohjaa auringon säteet pois ihon pinnalta peilin tavoin. Aurinkovoiteen koostumus on kevyt ja se jättää ihon pinnalle silkkimäisen tunteen. Voide ei ole tahmea eikä se jätä ihon pinnalle valkoisia raitoja. Aurinkovoide sisältää mm. Kookos – ja Buritiöljyä sekä Shea voita eikä siihen ole lisätty hajusteita. Voide ravitsee ja elvyttää ihoa ja on antioksidanttirikas.

Aurinkovoide ei sisällä nanopartikkeleita. Naturado tuotteissa aurinkoa suojaavan kalvon iholle muodostaa titanium dioxyde, ja sen sisältämät solut ovat makro (ei nano) kokoa, joka ei kokonsa puolesta läpäise ihoa.

Aurinkovoiteita suositellaan yli 3 - vuotiaille. 

Huom! Se ekologisempi aurinkovoidevaihtoehto.

Käyttö . . .

Ravista tuote huolellisesti aina ennen käyttöä, jotta vaikuttavat aineet sekoittuvat keskenään.Levitä aurinkovoidetta kasvojen ja vartalon iholle ennen auringon ottoa ja sen aikana. Toista käsittely 2 tunnin välein ja aina suihkun/uinnin jälkeen. Suojakerrointa SPF 50 suositellaan käytettäväksi ensimmäisille auringonottokerroille sekä herkälle ja helposti aurinkoon reagoivalle iholle.

INCI . . .

Titanium dioxyde, Aluminium hydroxide, Stearic acid, Caprylic / capric triglycerides, Polyglyceryl-2 dipolyhydroxystearate, Polyglyceryl-3 diisostearate, Zinc oxide, Ribes nigrum leaf water, Coco caprylate / caprate, Cocos nucifera oil, Alcohol, Glycerin, Butyrospermum parkii, Mauritia flexuosa fruit oil, Helianthus annuus seed oil, Sodium chloride, Tocopherol, Citric acid.

100 % raaka-aineista luonnollista alkuperää, 33,7% raaka-aineista luomumenetelmin tuotettuja

Cosmebio ja Ecocert sertifioitua luonnonkosmetiikkaa

Herkullisen tuoksuinen body balm!

Herkullisen tuoksuinen body balm!

Täyteläinen body balm vartalobalsami ravitsee ja suojaa ihoa kuivumiselta. Tuote sisältää runsaasti kookos -ja sheavoita, mangoa, omenaa ja persikkaa. Hurmaavan hedelmäinen tuoksu!

Käyttö . . .

Levitä puhtaalle iholle tarvittaessa.

INCI . . .

Aqua (Water), Butyrospermum parkii (Shea) butter, Sesamum indicum (Sesam) seed oil, Glycerin, Cetyl alcohol, Cetearyl alcohol, Parfum (Fragrance), Cetearyl glucoside, Coco nucifera (Coconut) oil*, Cera alba (Beeswax), Benzyl alcohol, Xanthan gum, Lauryl glucoside, Polyglyceryl-2 dipolyhydroxystearate, Citric acid, Dehydroacetic acid, Benzoic acid, Sodium hydroxide, Sorbic acid, Pyrus malus (Apple) fruit extract, Prunus persica (Peach) fruit extract, Mangifera indica (Mango) fruit extract, Sodium benzoate, Potassium sorbate 99 % raaka-aineista luonnollista alkuperää 23,8 % raaka-aineista luomutuotettuja

Cosmebio ja Ecocert sertifioitua luonnonkosmetiikkaa

Herkän ja kuivan ihon savijauhe

Herkän ja kuivan ihon savijauhe

Naturadon valkoinen kaolin-savea oleva savijauhe saadaan Ranskan Limogen ja Bretagnen alueilta. Savi on erittäin puhdasta ja mineraalirikasta. Valkoinen savi sopii erityisesti herkän ja kuivan ihon, hiusten sekä hiuspohjan hoitoon.

Valkoista ja vihreää savea voidaan käyttää yhdessä. Mikäli ihosi on sekaiho, eli siinä on kuivuutta mutta myös epäpuhtauksia, tai se on epäpuhdas mutta hyvin herkkä, voidaan näitä kahta eri savea sekoittaa keskenään jotta iho saa niiden molempien hoitavia vaikutuksia.

Säilytettävä kuivassa.

Käyttö . . .

Annostele ei-metalliseen astiaan 1 osa valkoista savea ja 1 osa vettä. Sekoita hyvin, anna seoksen tekeytyä noin 5 minuuttia. Levitä naamio hoidettavalle alueelle (kasvot, vartalo, hiukset...) ja anna vaikuttaa 5-10 minuuttia. Pese naamio pois runsaalla vedellä.

INCI . . .

100 % Valkoinen kaoliinisavi

Seka -ja rasvoittuvan ihon savijauhe

Seka -ja rasvoittuvan ihon savijauhe

Naturadon vihreä savijauhe on Montmorillonite-savea, joka on peräisin Ranskan keskiylängöltä, jossa maaperä on erityisen puhdas, rikas ja tuliperäinen. Savea ei ole käsitelty kemiallisesti eikä sitä ole säteilytetty.

Savi imee itseensä tehokkaasti epäpuhtauksia ihosta ja se sopii monien eri iho-ongelmien hoitoon. Rauhoittaa ja puhdistaa akneihoa, hillitsee kutinaa ja ärsytystä herkällä iholla, lievittää arpia ja pieniä palovammoja. Ihosta tulee puhtaampi, terveempi ja hehkuvampi.

Vihreä savi sopii erinomaisesti myös rasvoittuvien hiusten ja hiuspohjan hoitoon. Siitä tehty naamio syväpuhdistaa ja tekee hiuksista ilmavat ja tuuheat. Savinaamio luovuttaa iholle ja hiuksille tärkeitä mineraaleja ja hivenaineita kuten magnesiumia, rautaa ja kaliumia.

Valkoista ja vihreää savea voidaan käyttää yhdessä. Mikäli ihosi on sekaiho, eli siinä on kuivuutta mutta myös epäpuhtauksia, tai se on epäpuhdas mutta hyvin herkkä, voidaan näitä kahta eri savea sekoittaa keskenään jotta iho saa niiden molempien hoitavia vaikutuksia.

Käyttö . . .

Annostele ei-metalliseen astiaan 1 osa vihreää savea ja 1 osa vettä. Sekoita hyvin, anna seoksen tekeytyä 5 minuuttia. Levitä naamio hoidettavalle alueelle (kasvot, vartalo, hiukset..) ja anna vaikuttaa 10 minuuttia – 1 tunti. Pese naamio pois runsaalla vedellä. Säilytettävä kuivassa.

INCI . . .

100 % Montmorillonite-vihreä savi

Kiiltoshampoo värjätyille hiuksille!

Kiiltoshampoo värjätyille hiuksille!

Tämä sulfaatiton shampoo antaa kiiltoa ja hyvinvointia värjätyille hiuksille granaattiomenan, quinoan, jojoban ja aloeveran voimalla. Shampoo vaahtoaa hyvin ja antaa näin hiuksiin pestyn tunteen. Tuoksu on ihanan raikas ja energisoiva.

Käyttö . . .

Kaada pieni määrä tuotetta käsiin ja vaahdota hiukset. Huuhtele huolellisesti pois ja vältä tuotteen joutumista silmiin.

INCI . . .

Aqua (water), Lauryl glucoside, Disodium cocoyl glutamate, Inuline, Citric acid, Sodium cocoamphoacetate, Sodium chloride, Parfum (frangrance), Cocamidopropyl betaine, Sodium benzoate, Potassium sorbate, Levulinic acid, Glycerin, Sodium hydroxide, Sodium levulinate, Aloe barbadensis leaf juice powder, Hydrolized Quinoa, Punica granatum seed oil, Vaccinium macrocarpon (cranberry) fruit extract*, Benzyl alcohol, Limonene, Linalool.

97 % raaka-aineista luonnollista alkuperää 10 % raaka-aineista luomumenetelmin tuotettuja

Ecocert ja COSMOS Organic sertifioitua luonnonkosmetiikkaa

Hoitoshampoo kuiville hiuksille!

Hoitoshampoo kuiville hiuksille!

Kuiville ja vahingoittuneille hiuksille kehitetty sulfaatiton shampoo ravitsee, korjaa ja vahvistaa hiuksia. Vaikuttavina raaka-aineina punainen savi, kehäkukka, jojoba, aloevera ja hunaja. Shampoo vaahtoaa hyvin ja saa hiuksiin eloa. Tuoksu on ihanan pehmeä, hiukan hunajainen.

Käyttö . . .

Kaada pieni määrä tuotetta käsille ja vaahdota hiukset. Huuhtele huolellisesti ja vältä tuotteen joutumista silmiin.

INCI . . .

Aqua (water), Lauryl glucoside, Disodium cocoyl glutamate, Citric acid, Sodium cocoamphoacetate, Sodium chloride, Montmorillonite (clay), Sodium benzoate, Illite (clay), Parfum (fragrance), Cocamidopropyl betaine, Potassium sorbate, Levulinic acid, Glycerin, Sodium hydroxide, Sodium levulinate, Hydrolized jojoba esters, Miel (honey), Aloe barbadensis leaf juice powder, Hydrolized wheat protein, Calendula officinalis oower extract*, Linalool.

97 % raaka-aineista luonnollista alkuperää 10 % raaka-aineista luomumenetelmin tuotettuja

Ecocert ja COSMOS Organic sertifioitua luonnonkosmetiikkaa

Shampoo rasvoittuvien hiusten hoitoon!

Shampoo rasvoittuvien hiusten hoitoon!

Rasvoittuville hiuksille kehitetty sulfaatiton shampoo puhdistaa hiukset ja hiuspohjan. Tuotteessa käytetyt savet puhdistavat tehokkaasti epäpuhtauksia, laventeli rauhoittaa, jojoba tasapainottaa ja aloevera kosteuttaa hiuksia. Tuoksussa raikasta sitrusta ja laventelia.

Käyttö . . .

Kaada pieni määrä tuotetta käsille ja vaahdota hiukset. Huuhtele huolellisesti ja vältä tuotteen joutumista silmiin. Toista pesukäsittely tarvittaessa.

INCI . . .

Aqua (water), Lauryl glucoside, Disodium cocoyl glutamate, Sodium cocoamphoacetate, Sodium chloride, Citric acid, Cocamidopropyl betaine, Sodium benzoate, Lavendula hybrida (lavandin) oil, Illite (clay), Kaolin (clay), Potassium sorbate, Levulinic acid, Glycerin, citrus limon (lemon) peel oil, Sodium hydroxide, Sodium levulinate, Hydrolized jojoba esters, lavendula augustifolia (lavender) flower water, Aloe barbadensis leaf juice powder, Citrus aurantifolia (lime) fruit extract*, Benzyl alcohol, Dehydroacetic alcohol, Linalool, Limonene.

97 % raaka-aineista luonnollista alkuperää, 10 % raaka-aineista luomumenetelmin tuotettuja

Ecocert ja COSMOS Organic sertifioitua luonnonkosmetiikkaa

Hiuksiin jätettävä hoitoaine!

Hiuksiin jätettävä hoitoaine!

Naturadon maitomainen hiusten rakennetta paikkaava hoitoaine on kehitetty erityisesti kuiville ja vahingoittuneille hiuksille. Raaka-aineina on käytetty mm. Jojobaa, Aloeveraa sekä Risiiniöljyä. Tuoksu on pehmeän hedelmäinen. Hoitoaine ravitsee, kosteuttaa ja selvittää hiuksia sekä suojaa niitä.   

Käyttö . . .

Kaada tuotetta pieni määrä käteen ja hiero kuiviin tai kosteisiin hiuksiin. Ei huuhdella pois.

INCI . . .

Aqua (water), Caprylic/capric triglycerid, Glycerin, Helianthus annuus (Sunflower) seed oil, Glyceryl stearate citrate, Cetearyl alcohol, Richus communis (castor) seed oil, Hexyldecanol, Hexyldecyl laurate, Benzyl alcohol, Simmondsia chinensis (Jojoba) seed oil, Parfum (fragrance), Sodium citrate, Xanthan gum, Aloe barbadensis leaf juice powder, Dehydrocetic acid, Sodium hydroxyde, Tocopherol, Benzoic acid, Olus (vegetable) oil, Sorbic acid, Citric acid, Tilia tomentosa bud extract*,Sodium benzoate, Potassium sorbate, Linalool, Geraniol.

99 % raaka-aineista luonnollista alkuperää 25 % raaka-aineista luomumenetelmin tuotettuja

Ecocert ja COSMOS Organic sertifioitua luonnonkosmetiikkaa

Hurmaavan monoiöljyn tuoksua karitevoissa!

Hurmaavan monoiöljyn tuoksua karitevoissa!

Ihana kuivan ihon hoitotuote, joka sisältää shea - eli karitevoita ja kookosöljyä. Herkullisen trooppisen tuoksunsa tuote saa Tahitilaisesta Monoiöljystä. Monikäyttöinen hoitovoi, jota voi käyttää niin kasvojen kuin vartalonkin ihon hoitoon. 

Käyttö . . .

Ota tuotetta pieni määrä spaatelilla purkista ja lämmitä hiukan sormien välissä, jolloin voi pehmenee ja levittyy paremmin iholle.

INCI . . .

Butyrospermum parkii, Cocos nucifera oil, Parfum, Linalool, Geraniol, Citronellol, Limonene, Benzyl salicylate, Eugenol.

100 % raaka-aineista luonnollista alkuperää 99 % raaka-aineista luonnonmukaisesti tuotettuja

Cosmebio ja Ecocert sertifioitua luonnonkosmetiikkaa

Sävyttävä päivävoide kevyeen meikkipohjaan!

Sävyttävä päivävoide kevyeen meikkipohjaan!

Naturadon sävytetty kosteusvoide sisältää hyaluronihappoa, joka kosteuttaa ja kiinteyttää ihoa. Hyaluronihapon ansiosta voiteella on myös anti-age vaikutus. Naturadon laaja tutkimus – ja kehitystyö on yhdistänyt hyaluronihapon käytön kevyeen, sävytettyyn meikkiin. Sävytetty kosteusvoide jättää ihon säteileväksi ja mattapintaiseksi, sillä sen koostumus ei ole öljyinen. BB-voide on ihanteellinen tuote käytettäväksi esimerkiksi kesällä ja aina silloin kun haluat kevyen meikkipohjan. BB-voide kestää läpi päivän kauniina ja tuote on erittäin riittoisa. Pieni määrä pumppupullosta riittää koko kasvoille.

Sävy Sable/Ivory on vaalein sävy. 

Käyttö . . .

Levitä puhtaalle iholle pieni määrä joko sormin tai meikkisivellintä / sientä käyttäen.

INCI . . .

Ribes Nigrum (Black Currant) leaf Water, Alcohol, Glycerin, Corylus Avellana (Hazelnut) oil, Oenothera Biennis (Evening Primerose) Seed Oil, Polyglyceryl-6 Distearate, Butyrospermum Parkii (Shea) Butter, Helianthus Annuus (Sunflower) Seed Oil, Copernicia Cerifera (Carnauba) wax, Mauritia Flexuosa fruit oil*, Silica, Water / Aqua, Xanthan Gum, Tocopherol, Hyaluronic acid, [+/- Titanium Dioxide (CI 77891), Iron Oxide (CI 77492), Iron Oxide (CI 77491), Iron Oxide (CI 77499)].

  • from organic farming

98,20% raaka-aineista luonnollista alkuperää, 66,49 % raaka-aineista luomutuotettuja.

Cosmebio ja Ecocert sertifioitua luonnonkosmetiikkaa

Sävyttävä päivävoide kevyeen meikkipohjaan!

Sävyttävä päivävoide kevyeen meikkipohjaan!

Naturadon sävytetty kosteusvoide sisältää hyaluronihappoa, joka kosteuttaa ja kiinteyttää ihoa. Hyaluronihapon ansiosta voiteella on myös anti-age vaikutus. Naturadon laaja tutkimus – ja kehitystyö on yhdistänyt hyaluronihapon käytön kevyeen, sävytettyyn meikkiin. Sävytetty kosteusvoide jättää ihon säteileväksi ja mattapintaiseksi, sillä sen koostumus ei ole öljyinen. BB-voide on ihanteellinen tuote käytettäväksi esimerkiksi kesällä ja aina silloin kun haluat kevyen meikkipohjan. BB-voide kestää läpi päivän kauniina ja tuote on erittäin riittoisa. Pieni määrä pumppupullosta riittää koko kasvoille.

Sävy Bronze on sävyistä tummin ja soveltuu hyvin mm. kesällä päivettyneelle iholle. 

Käyttö . . .

Levitä puhtaalle iholle pieni määrä joko sormin tai meikkisivellintä / sientä käyttäen.

INCI . . .

Ribes nigrum leaf water, Aqua, Glycerin**, Corylus avellana seed oil, Oenothera biennis seed oil, Polyglyceryl-6 distearate, Butyrospermum parkii butter, Helianthus annuus seed oil, Parfum, Copernicia cerifera wax, Mauritia flexuosa fruit oil*, Benzyl alcohol, Silica, Xantham gum, Sodium benzoate, Tocopherol, Potasium sorbate, Hyaluronic acid, [+/- Titanium dioxyde (CI77891), Iron oxide (CI77492), Iron oxide (CI77491), Iron oxide (CI77499)], Linalool, Geraniol, Citronellol, Limonene.

98.20% raaka-aineista luonnollista alkuperää 66,49 % raaka-aineista luomumenetelmin tuotettuja

Cosmebio ja Ecocert sertifioitua luonnonkosmetiikkaa

Sävyttävä päivävoide kevyeen meikkipohjaan!

Sävyttävä päivävoide kevyeen meikkipohjaan!

Naturadon sävytetty kosteusvoide sisältää hyaluronihappoa, joka kosteuttaa jaa kiinteyttää ihoa. Hyaluronihapon ansiosta voiteella on myös anti-age vaikutuksia. Naturadon laaja tutkimus – ja kehitystyö on yhdistänyt hyaluronihapon käytön kevyeen, sävytettyyn meikkiin. Sävytetty kosteusvoide jättää ihon säteileväksi ja mattapintaiseksi, sillä sen koostumus ei ole öljyinen. BB-voide on ihanteellinen tuote käytettäväksi esimerkiksi kesällä ja aina silloin kun haluat keyen meikkipohjan. BB-voide kestää läpi päivän kauniina ja tuote on erittäin riittoisa. Pieni määrä pumppupullosta riittää koko kasvoille. 

Sävy Rose/Natural on keskivaalea ja punertavaan taittava sävy.

Käyttö . . .

Levitä puhtaalle iholle pieni määrä joko sormin tai meikkisivellintä / sientä käyttäen.

INCI . . .

Ribes Nigrum (Black Currant) leaf Water, Alcohol, Glycerin, Corylus Avellana (Hazelnut) oil, Oenothera Biennis (Evening Primerose) Seed Oil, Polyglyceryl-6 Distearate, Butyrospermum Parkii (Shea) Butter, Helianthus Annuus (Sunflower) Seed Oil, Copernicia Cerifera (Carnauba) wax, Mauritia Flexuosa fruit oil*, Silica, Water / Aqua, Xanthan Gum, Tocopherol, Hyaluronic Acid, [+/- Titanium Dioxide (CI 77891), Iron Oxide (CI 77492), Iron Oxide (CI 77491), Iron Oxide (CI 77499)].

98,20 % raaka-aineista luonnollista alkuperää, 66,49 % raaka-aineista luomutuotettuja.

Cosmebio ja Ecocert sertifioitua luonnonkosmetiikkaa